Kirkkonummi 23.06.2011

Toukokuun 11 päivänä lensimme veljeni Pekan kannssa Amsderdamiin ja jatkoimme junalla Harlingeniin, perillä oltiin hieman ennen puoltayötä. Tarkoitus oli lähteä kohti kotia perjantaina 13 päivänä. Torstaina hoideltiin kauppareissu ja laitettiin vene valmiiksi lähtöä varten. Säätiedot lupasivat kohtuullista keliä ja lännenpuoleisia tuulia. Satamakapteeni palautti viikon maksun koska tulimme aikaisemmin mitä olin alkujaan sunnitellut. Perjantaiammuna lähdimme klo 7 koska silloin pääsisimme myötävirtaan ulos pohjanmerelle, edessä olevan sulun piti aueta jo klo 6 mutta ei vain meinannut aueta, soiteltiin purjehdusoppaissa oleviin numeroihin mutta ei saatu vastausta kunnes sitten pursiseuran esitteestä löytyi oikea numero ja heti vastasi, kysyivät veneen syväystä ja kun kuulivat sen olevan 2 m niin päästivät samantien sulkuun. Ensimmäiset 15 nm oli vastaista ja koska meillä oli kiire päästä myötävirrassa ulos saarien välistä niin ajoimme alkumatkan konella, samalla saatiin myös akut ladattua. Pohjanmerelle päästyämme nostettiin purjeet ja saatiin mukava sivutuuli. Matkan edetessä reitti kääntyi enemmin itään ja koska tuuli oli lännestä niin meille se kääntyi myötäiseksi, illansuussa tuulikin oli reipasta joten laskin ison siltävaralta että tuuli siitä yönmittaan vielä voimistuisi, vauhti pysyi kuitenkin hyvänä pelkällä keulapurjeella ja koska näytti siltä että ollaan etuajassa niin jatkettiin pelkällä keulalla vielä seuraava päiväkin. Elben poijulle tultiin kuitenkin etuajassa mutta ajattelin että kyllähän se virta meitä jarruttelee sopivast ja päästään mukavasti Cuxhaveniin. Kävi kuitenkin niin että myötäinen tuuli voimistui ja puhalteli lopulta jo 15 m/s eli taas tilanne tuuli vasten virtaa, purjehdusoppaiden mukaan Elbelle ei pitäisi mennä vastavirtaan varsinkaan jos tuuli on yli 8 m/s. No rännissä oltiin ja takaisin ei moisessa tuulessa ollut lähtemistä eli eikun kohti koitosta. Hyvin päästiin vastavirtaankin kun tuuli auttoi, hetkittäin oli kyllä melkoista möyrytystä mutta läpi päästiin kuitenkin hyvin ja satamassa oltiin hyvissäajoin ennen kauppojen sulkemista. Kauppareissun jälkeen mentiin vielä pursiseuran ravintolaan syömään valtaisat pihvit. Aamulla sitten taas aikaisin matkaan että ehdittäisiin illaksi Rensburgiin tankkaamaan. Virta oli meille vielä vastainen muttä Kielin kanavan sululle päästiin kuitenkin hyvin ja hetken odottelun jälkeen sitten päästiin sulkuun ja edelleen kanavaan. Rensburgissa saatiin tankattua varakannut täyteen joten dieseliä piti olla tarpeeksi vaikka joutuisimme ajamaan koneella suoraan Kalmariin saakka. Tuulet oli meille kuitenkin suotuisia ja päästiin jatkamaan purjeilla ensin Heilingehafiin ja sieltä Klintholmiin ja edelleen Kalmariin josta jatkettiin suoraan Hankoon. Pekka hyppäsi Hangossa junaan ja minä jatkoi yötämyöten kotiin Kantvikiin. Matkaan kului aikaa 10 vrk ja kelit oli meille hyvät, tuulta ja lämmintä riitti Hankoon saakka jossa tuulet sitten loppuiki ja ilmakin viileni selvästi.